PISTOT

PISTOT ovat TAMKin opiskelijan omat bileet joka kuukasi: seitsemät bileet vuodessa + pikkujouluinen bileristeily. PISTOT -opiskelijabileiden tavoite on lisätä opiskelumotivaatiota ja edistää opiskelijoiden sosiaalista kanssakäymistä.

Bileet järjestää tradenomiopiskelijayhdistys TTO ry, insinööriopiskelijayhdistys TIRO ja terveysalan opiskelijayhdistys PIRATE yhdessä Restamax Oyj:n kanssa.

PISTOT perustettiin 2008 tarkoituksena yhdistää useamman yhdistyksen pienet kekkerit yksiksi isoiksi juhliksi. Paikkana juhlille on toiminut Senssi, Love Hotel, Fat Lady ja syksystä 2014 alkaen Union Work & Leisure Club.

Juhlia vauhdittaa vaihtuvat teemat, joten teemaan pukeutuminen on suotavaa. Jokaiseen teemaan sopii esimerkiksi haalarit, jotka ovat opiskelijan tunnusmerkki. Pukeutumisen lisäksi Pistoilla vaihtuu mm. illan erikoisjuomat, musiikkivalinnat, ja artistivieraat. Aikaisempia artistivieraita ovat olleet esimerkiksi: Uniikki & Mikael Gabriel, Martina Aitolehti, Nikke Ankara, Ruudolf & Karri Koira, Kemmuru, Teflon Brothers ja Spekti.

Ennakkolippu kustantaa kolme euroa, ovelta vitosen. Bilepassilla varmistaa sisäänpääsyn jokaisiin bileisiin ja pääsee Pistoille omalla priorisoidulla jonolla. Bilepasseja painetaan rajoitettu määrä, joten osta omasi ajoissa!

 

pistot1

pistot2

 

PISTOT Bileristeily

Reilu 250 henkeä vietti hilpeitä pikkujouluja joulukuussa 2014, kun historian ensimmäinen PISTOT Bileristeily risteiltiin Turusta Tukholmaan. Muistikuvia reissusta voit käydä katsomassa Instagramista #pistotbileristeily takaa.

Pikkujouluristeily järjestetään uudestaan joulukuussa 2016 – STAY TUNED!

 

PISTOT Bilematka

Vaatimuksena matkalle oli 6-8 leimaa PISTOT Bilepassissa ja arpaonnea. Leimojen määrällä varmistettiin opiskelijoiden juhla – ja kestävyyskunto.

PISTOT Bilematka järjestettiin toukokuussa 2015 neljättä kertaa. Sekava seurue opiskelijoita lähti 5.5. ilmaiselle matkalle Espanjaan nauttimaan säästä ja maan antimista. Malagassa odotti 600m2 huvila, jonka varusteisiin kuului mm. oma uima-allas ja poreallas. Mukana matkalla oli myös kolmen opiskelijayhdistyksen PISTOT – vastaavat, Restamax Oyj:n edustaja ja valokuvaaja.

Bilematkan aamut starttailtiin pekonilla, reggaella ja aurinkorasvalla. Iltaisin ohjelmaa keksittiin fiiliksen mukaan, kuten teemajuhlia, tapaksia, vesileikkejä, sangriaa, jääkiekkoa, pelejä, tequilaa, olutta ja levottoman paljon naurua. Tunnelmia reissusta kannattaa käydä katsomassa PISTOT TRE Youtube –kanavalta.

 

      pistot uima-allaspistot villa

Bilematkan 2015 viisi kultaisinta asiaa

* Avoin, rento ja iloinen fiilis, hyvien tyyppien kanssa matkassa
* Ruokakaupasta mukaan tarttui yhdellä reissulla litran muovituoppeja ja toisella reissulla uimalelut kaikille
* Vesipuistossa seurueemme varasi kaikki liukumäen uimarenkaat ja koko matkaporukka tuli alas yhtenä sekavana ketjuna
* Keskustasta löytyi 16kpl normaalia nopeampia laseja ja illalla juhlittiin nopeita oluita ja juhlia
* Nopeudesta johtuen viimeisellä illallisella normaalin lasin kilistämisen sijaan kolisteltiin pihviveitsiä (?)

Bonus: halpa kalja

Mukaan matkalle toukokuussa 2016?

Ota 15€ käteen, vie se ensimmäisellä viikolla tuutorille ja hanki Pistot Bilepassi : vuoden sisäänpääsy, jonon ohitus ja arpalippusi matkalle. Nauti meiningistä 6-8 PISTOILLA ja juhli matkavoittoa huhtikuun PISTOILLA.

 

#pistot @pistotofficial facebook.com/pistotTRE snapchat: pistot

#pistotbilematka facebook.com/bilepassi Youtube: PISTOT TRE