TTO ry:n syksyn stipendin sai Heidi Luukkonen!

Tampereen Tradenomiopiskelijat ry jakaa kahdesti vuodessa stipendin TAMKin valmistuville tradenomeille. Stipendiä voi hakea tarinalla, josta huokuu tradenomikoulutuksen ylpeys sekä motivaatio kasvattaa tradenomi-identiteettiä entisestään.

Tänä syksynä saimme lukea useita hyviä tarinoita opiskelijoiden matkasta valmiiksi tradenomiksi, yksi erottautui joukosta edukseen. Erottuja oli monipuolinen tarina, jossa on työntäyteisen opiskelun lisäksi pystytty pitämään vähän hauskaakin sekä viemään omaa osaamista ulkomaille asti.

Syksyn stipendin saaja on liiketalouden opiskelija Heidi Luukkonen. TTO ry onnittelee sinua vielä valmistumisesta sekä toivottaa oikein loistavaa tulevaisuutta!

Heidin kirjoittama tarina:

Tradenomi-identiteetin kasvattamisesta

Matka on ollut kyllä pitkä. Kuntokatu kolmosen ulko-ovilta aina Budapestiin, Prahaan, Pietariin ja Tallinnaan. Välillä käytiin vähän harjoittelemassakin. Tässä sitä nyt ollaan, valmistumisen kynnyksellä! Kerronpa oman polkuni ja tradenomiopintojen huippuhetket.

Olen aina halunnut kulttuurialalle. Soitan itse rumpuja ja tykkään teatterista. Olen sellainen aluksi sivustakatsoja, joka jotenkin aina kuitenkin tempaantuu meininkeihin mukaan, kun vaan uskaltaa. Sanotaan sen vanhempana olevan vaikeampaa, mutta ajattelin että ammattikorkeakoulu voisi olla uusi mahdollisuus.

Ensimmäinen lukuvuosi meni hirveän nopeasti. Lukkari oli ämpätty täyteen pakollisia opintoja, ja siinä samalla oli tarkoitus nauttia uusista ystävistä, uusista ympyröistä ja oppia uusia asioita. Ensimmäinen syksy oli rankka, sillä tein myös töitä opiskeluja edeltäneessä työpaikassani osa-aikaisesti. Kevät kuitenkin tuli nopeaa ja kohta olimmekin järjestämässä loppunäyttöämme, koirien match-show: ta – kaikkea sitä pääseekin tekemään! Toinen huippukohta ensimmäisenä vuotena oli TTO:n järjestämä excursiomatka Budapestiin. Olen ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä ulkomaille lähes ”yksin”, ilman sitä tuttua ja turvallista parasta kaveria ja tutustua uusiin ihmisiin.

Toinen opiskeluvuoteni oli mahtava. Ihan uskomaton oikeastaan! Muistan vieläkin kun näin Facebookissa ilmoituksen, että TAMKkiin perustetaan teatterikerho, että kaikki mukaan. Jännitti kauheasti, mutta lähdin. Ja sillä tiellä ollaan, kun ujosti sanoin että voisin toimia kerhon tuottajana, kun tavallaan opiskelen sellaista asioiden järkkäämisalaa.

Pistimme kerhotoiminnan pystyyn rytinällä. Siinä olin minä, ja toinen tradenomiopiskelija, Jonna. Mitä ei tiedetty, otettiin selvää. Mitä luultiin olevan mahdotonta, tehtiin mahdolliseksi. Mitä ei osattu, opeteltiin. Keväällä meillä oli sitten esitys, jonka ensi-illassa oli monta sataa katsojaa. Aika hieno juttu siihen nähden, että koko juttu keksittiin pistää pystyyn seitsemän kuukautta sitten! Siinä samalla käytiin myös excursiomatkalla taas (koska edellinen oli niin mieleenpainuva), Prahassa. Ihan mieletön reissu sekin. Järkättiin myös Intohimosta ammatiksi -seminaari, jossa oli paneloimassa urheilijoita, näyttelijöitä, ohjaajia, valmentajia, muusikkoja ja musiikkituottajia, ainiin, ja tarjolla pizzaa. Tämän urakan, siis toisen opiskeluvuoteni jälkeen olinkin niin poikki, että pidin kesän vapaata kaikesta ja lähdin reilaamaan.

Syksy tuli taas liian nopeaa, ja oli jo kolmannen vuosikurssin aika. Opiskelin markkinointia ja projektijohtamista. Myös Venäjän kauppaa ja kävin Pietarissa opintomatkalla. Järjestettiinpä siinä 600 opiskelijan viikon kestävä innovointitapahtuma. Keväällä lähdin vaihtoon, Tallinnaan. Join paljon Sakua ja vietin aikaa italialaisten kämppisteni kanssa. Opiskelin taas lisää markkinointia.

Kesä tuli ja oli aika suorittaa harjoittelu. Se viisi kuukautta jota olin pantannut niin pitkään, kun pystyi. Tuntui että vihdoin olin valmis, tarpeeksi rohkea pyrkimään sinne minne olin tähdännyt – tuottamaan Pohjoismaiden suurinta ja arvostetuinta teatterifestivaalia. Hostasin japanilaisen esiintyjäryhmän alusta loppuun, varmasti mielettömin kokemus jota ilman opiskeluja en olisi päässyt tekemään. Heidän esityksensä oli myös ensimmäisenä iltanaan loppuunmyyty.

Harjoittelun jälkeen näpyttelin opparin kasaan ja tässä sitä ollaan. Miksi kirjoitin vain näistä jutuista? Koska niistä olen ylpeä ja uskon, että näiden kokemusten ansiosta olen mitä olen nyt. Ryhti on vähän suorempi, jalat ovat hieman tukevammin maassa kuin silloin, kun avasin Kuntokadun oven ensimmäisen kerran. Minulla on nyt useita upeita ihmisiä elämässäni ja uskallusta, jonka tiesin aina kuplivan jossain mahan pohjassa.

Olen ollut aina tekemisen kannalla. Valitsin siksi ehdottomasti ammattikorkeakouluopinnot yliopiston sijaan, sillä tykkään siitä, että asioita tehdään, sen sijaan että niistä vain puhuttaisiin ja niitä opiskeltaisiin kirjoista. Vaikka aluksi halusin opiskella itselleni medianomin tutkinnon, kiitän neljä vuotta nuorempaa itseäni siitä, että valitsin tradenomitutkinnon, vaikka se ei ollutkaan se ensimmäinen valinta. Järkevänä ihmisenä kuitenkin järkeilin, että se on niistä paras. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, edelleen. Kuuluin siihen porukkaan, joka ajatteli, että Suomi on pullollaan tradenomeja, että minusta tulisi taas ”yksi tradenomi muiden joukkoon”. Mutta näin reilu kolme vuotta opiskelleena ymmärrän, että en ole vain yksi tradenomeista, vaan meitä on niin monen eri alan osaajia, jotka kantavat mukanaan tätä nimikettä.

On tärkeää, että valitsee oman polkunsa. Minusta ei tule koskaan kirjanpitäjää, palkanlaskijaa tai tuskin edes vakuutusneuvojaa. Minusta voi tulla sen sijaan kulttuurialalle se henkilö, joka pysyy aikataulussa, osaa ajatella kriittisesti, analyyttisesti, kauaskantoisesti ja kustannustehokkaasti. Osaan organisoida ja myydä. Osaan ostaa ja tehdä yhteystyötä – koska olen tradenomi.

Tärkein neuvo, mitä toistan varmaan hamaan hautaan saakka on, että palkkaa aina tradenomi, koska we know how to get shit done!

Tags:, ,